Tekoäly näkyy jo mobiililaitteissamme, musiikin ja median striimauspalveluissa, sisällön kohdentamisessa ja monessa muussa arkielämän toimessamme. Seuraava selkeä askel on tiedonhaku, josta ChatGPT on elävä esimerkki – tai ainakin sen vastauksista sitä voisi eläväksi luulla. Tarkastelimme tiedonhaun tulevaisuutta ja sitä, miten tekoäly tulee helpottamaan tiedon löytämistä.

Hakukoneet ja tekoäly

Tekoäly on kehittynyt hurjaa vauhtia. OpenAI:n julkaiseman ChatGPT:n jälkeen on Googlella paha paikka vastata kilpailevalla AI:lla. ChatGPT oli suuri askel eteenpäin AI:n kehityksessä ja se on saavuttanut jo valtavan käyttäjäkunnan. Nyt markkinat odottavat Googlen seuraavaa liikettä…

Microsoft on tehnyt tiivistä yhteistyötä OpenAI:n kanssa saadakseen tekoälyn tehostamia ominaisuuksia heidän Bing hakumoottoriin. Tämä lisää painetta maailman suurimmalle hakukonejätille; jos kilpailevia tekniikoita ei löydy, alammeko pian bingaamaan googlettamisen sijaan?

Ainakin Google on ilmoittanut suuria suunnitelmia AI:n käyttöönoton tiimoilta mm. yhteistyösovellusten yrityslisenssi tasoihin jo lähiaikoina. Google Workspacessa tämä siis tulee näkymään parannettuina teksti- ja kuvasisältöehdotuksina Google Docsissa, älykkäänä hakemisena ja muuna käyttäjää helpottavana toimintona. Esimerkiksi Google Cloud Platformin (GCP) palvelutarjontaan kuuluva VertexAI tarjoaa jo yrityksille muutamaan käyttökohteeseen soveltuvaa AI-mallityökalua oman datan älykkääseen hyödyntämiseen. Näistä uusista tuulista kerromme tulevassa blogissamme lisää. 

Miten tekoäly tulee muuttamaan tiedonhakua?

Keräsimme listan arvauksia siitä, miten tekoäly tulee vaikuttamaan tiedonhakuun. 


1. Google tulee lisäämään paljon AI-ominaisuuksia kuluttajapuolelle, olennaisimpana Google-hakuun.

Google on näillä näppäimillä julkaisemassa oman tekoäly ohjelmansa hakua tukemaan – Bard AI:n. Bard otettiin Googlen testiryhmän käyttöön helmikuussa 2023, ja maailma pidättää hengitystä, milloin suuret massat pääsevät testaamaan sitä.


2. AI-tehostetut hakukoneet oppivat käyttäytymisestäsi ja suosittelevat entistä osuvampaa sisältöä.

Kohdennettu sisältö on yksi tekoälyn monista käyttökohteista. Google on tätä jo hyödyntänyt mm. Cloud Searchissa, mutta kuluttajapuolen hakukoneelle tätä vielä odotellaan.


3. AI-tehostetut hakukoneet tekevät tiedon hakemisesta luonnollisempaa, kun hakukoneen kanssa voi keskustella intuitiivisella ihmismäisellä tavalla.

ChatGPT on hyvä esimerkki luonnollisen kielen mallia käyttävä (natural language model based) chatbot. Hakukoneita ja virtuaaliavustajia kehitetään entistä enemmän käyttäjäystävälliseen ja vuorovaikutteiseen suuntaan. 


4. AI-tehostetut hakukoneet tulkitsevat videoiden ja kuvien sisällön paljon paremmin, joten niidenkin hakeminen sekä hakukoneoptimointi (SEO) paranee huomattavasti.

Tämän tulkitsemisen ansiosta tekoälykäyttöiset hakukoneet voivat tarjota tarkempia ja relevantimpia hakutuloksia kuvia tai videoita etsiville käyttäjille. Jos käyttäjä esimerkiksi hakee hakusanalla ”beach sunset”, tekoälyllä toimiva hakukone voi tunnistaa kuvia tai videoita, joissa näkyy auringonlasku rannalla, vaikka näiden kuvien tai videoiden otsikoissa tai kuvauksissa ei olisikaan täsmälleen sanoja ”beach sunset”.

Lisäksi tekoälykäyttöiset hakukoneet voivat myös analysoida videoiden ja kuvien sisältöä ja poimia niistä arvokkaita metatietoja, kuten tunnisteita, kuvatekstejä ja merkintöjä, jotka voivat antaa käyttäjille lisätietoa ja näin parantaa myös SEO:a.


5. Virtuaaliset assistentit kuten Applen Siri ja Google Assistant tulevat olemaan paljon hyödyllisempiä ja luonnollisempia.

Virtuaaliset avustajat ovat jo elinaikanaan kehittyneet inhimillisempään suuntaan: Siri kertoo vitsejä ja Assistant “suuttuu”, kun kerrot siirtyväsi käyttämään toista avustajaa. Seuraavaksi voimme odottaa vuoropuhelua ja kasvavaa suosiota puhepohjaiselle tiedonhaulle. Lasse Rouhiainen kirjassaan 101 Things you must know today about our future ja monet muut AI-asiantuntijat ja tulevaisuuden tutkijat arvioivat puhekomentojen syrjäyttävän pian perinteisen näppäimistön tarpeen ja haastavan kirjoitetun haun. 


6. AI:n massiivisesti kasvava käyttö tulee nostamaan uusia ongelmia yksityisyyteen, tekijänoikeuksiin ja esimerkiksi AI:n harhaanjohtavuuteen liittyen.

Kun tekoälyjärjestelmistä tulee yhä itsenäisempiä ja ne tekevät päätöksiä itsenäisesti, voi olla vaikeaa määrittää vastuuta niiden toimista. Tekoäly voi mm. tuottaa erittäin realistisia kuvia, videoita ja tekstejä. Kun tekoäly kehittyy yhä pidemmälle, voi myös olla yhä vaikeampaa erottaa todellista ja väärennettyä tietoa toisistaan, mikä herättää tärkeitä kysymyksiä tiedon luotettavuudesta.

Nähtäväksi jää, miten moni näistä toteutuu. On kuitenkin selvää, että tekoälyllä on jatkossakin suuri vaikutus tapaan, jolla etsimme tietoa ja olemme vuorovaikutuksessa sen kanssa. Tekoälyteknologian kehittyessä, voimme odottaa näkevämme entistä innovatiivisempia sovelluksia tiedonhaun alalle.